Hartiahuivi edistyy hitaasti mutta kuitenkin edistyy. Mitään muuta en ole puikoille saanut. En myöskään ole saanut mitään aikaiseksi ompelukoneen ääressä. Toisin sanoen alkaa tulla hieman kiire. Sen verran olen kuitenkin hääasusteitten kanssa saanut aikaiseksi että äitini lupautui ompelemaan pikkusiskon mekon.
Olimme lauantaina ostoskeskuksessa, piti ostaa isoveljen luokkakaverille synttärilahja. Matkalla leikkikalukauppaan käveltiin kenkäkaupan ohi ja mieheni sanoi että piipahdan kurkistamassa jos sinne on tullut uusia kevätkenkiä. Minua ei tietenkään tarvitse kahta kertaa pyytää... 30 minuuttia myöhemmin jatkoimme matkaa leikkikalukauppaa... 6 uudet kengät pussissa...
Saanko esitellä uudet kengät häitä varten. Ne ovat aivan niin paljon minä-minä että ihme oli ettei kenkien päällä roikkunut vilkkuva neonikyltti ”Hannen”.

Neuleblogissa on tietysti kiva jos voisi esitellä myös neuleita. Kun uutta ei ole mitä esittää saa tyytyä vanhaa. En usko poikaystävän-villapaita-kiroukseen. Kudoin miehelleni kolme villapaitaa ennekuin sain sormukset sormeen (sen jälkeen en muuten ole niitä hänelle kutonut) ja olemme vielä pari. Tämä on omasta mielestäni paras mitä hänelle olen tehnyt, neuloin sen joskus 1993- 1994.

Malli: Gjestal strikkedesign no 44, malli 44-1
Lanka: Gjestal Superwash sport
Feelis: Olen tosi tyytyväinen, vastaanottaja taisi myös olla tyytyväinen, on sitä ainakin pidetty