maanantai 2. maaliskuuta 2009

Myöhästynyt joululahja/synttäri lahja

Päätin joulukuussa että yllätäisin mieheni oma tekosella pipolla pehmeästä alpakka langasta. Lankakaupassa hipeltelin alpakka lankaa ja mietin ostanko yhden vai kaksi kerää… Nuukuus iski ja ostin yhden. Siispä lanka loppui kesken pari päivää ennen joulua ja lanka oli aupassa loppu. Ei hätää ajattelin, kyllä se varmasti kerkeä tulla tammikuussa niin joululahjasta tulee synttärilahja. Mutta ei tullut lanka tammikuussakaan. Lopulta tilasin langan nettikaupasta sammalla kun tilasin ProKnit pyöräpuikon huivia varten.

Niistä puikoista osaan vaan sanoa yhden asian I LOVE THEM! Silmukat liukuvat niin mukavasti ja kaapeli ei kiertele ja huivi on alussa. Olen laskenut että pitää neulo 6 kerrosta päivässä että kerkeän valmiiksi ajoissa. Huivi on tosi kivaa neuloa ja en millään malttiasi lopettaa. Yritän kuitenkin ryhdistäytyä ja neuloa kaikki UFOt pois nurkista. Niitä ei muuten enää olekaan kovin monta. Ainoastaan Yosemite josta hiha puuttuu, se on niin iso että se ei työmatkaneuleeksi sovi, ja Hello Kitty-paita on vieläkin kasaamatta pikkusiskon isoksi harmiksi. Aloin eilen sen kasaamisen ja alkaa näyttää siltä että lanka juuri ja juuri riittää kaulukseen. Ruotsissa on sanaparsi joka sanoo että ”snålheten bedrar visheten” eli ei ole järkevää olla liian pihi. Koskahan minä opin sen? Mutta tiedättekö mitä, minulla ei ole työmatka-neuletta ollenkaan. Siispä saan laittaa uuden työn puikoille. Se tulee olemaan sellainen pakko-homma. Lupasin isoveljellekin Spiderman- tumput…

Malli: Tikrun Jaques Costeau pipo
Lanka: Drops Alpaca (52gr)
Feelis: Pehmeä ja mukava kevyt ja lämpöisen tuntuinen

Torstaina kun tyhjensin postillatikon näin kevään ensimmäisen kukan meidän puutarhassa.

4 kommenttia:

LenaL kirjoitti...

Oj, det var inte dåligt med en livs levande snödroppe! Kan man kanske rent av hoppas på en vår igen? Ser lite dystert ut för stunden med snön som vräker ner. Men å andra sidan, då får du ju användning för den härliga mössan. Följde länken till en engelsk version av mönstret och ska spara den, jag gillar verkligen mönstringen på kullen.

De härliga blå strumporna har kanske också en funktion att fylla ett slag till, innan det blir dags att lägga dem åt sidan för ett slag.

Ha det så jättegott!

Hanne kirjoitti...

Hej Lena
Våren är nog på väg i lördags så jag hur det lyste vitt av snödroppar mot grannens södervägg.

Jag kan varmt rekomendera mössan den var lättstickad och snabb i alpacka blev den dessutom lätt och varm.
Strumporna har värmt mina frusna fossingar och tillsammans med ett par handeldsvärmare har tillavron på jobbet blivit klart bättre.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mallivalinnasta! Alpakka on ihanaa lankaa. Äiti toi minulle sitä kilon Perusta :-)

Tanja Porista kirjoitti...

Hei! Muistatko muokkasitko ohjetta jotenkin tuota alpaca lankaa varten? Mulla on pari kerää ihanan vihreää kyseistä lankaa ja haluaisin tuon pipon tehdä. Olen vaan niin surkea muuttamaan valmiita ohjeita, joten pakko kysyä neuvoa :) Mukavaa kevän odotusta sinulle!