perjantai 20. helmikuuta 2009

Trio täydellinen, Tudoralle toverit

Vihdoinkin valmis, neuloin koko pipon yhdessä hujauksessa koska olin niin innoissani halusin nähdä mitenkä tämä minun eka ensimmäinen oma suunnitelma toimii. Mutta sitten tuli langanpäätellyt, napinostot ja viimeistelyt ja muut sellaiset vähemmät hauskat asiat eteen ja pipo jäi laatikon pohjalle kypsymään.
Trioon kuuluu kolme osaa mutta tumput eivät päässeet kuvaan mukaan ollenkaan, ne olivat kuivamassa. On muuten ihanan lämpöiset, koko iltapäivä oltiin pulkkamäessa lasten kanssa ja leikittiin lumessa mutta sormet olivat kuivat ja lämpöiset vaika tumput olivat lumiset ja märät.

Sanoinko oma suunnitelma, hmm, oma a ja oma, katselin aika monta pipoa että saisin jonkunlaisen käsityksen siitä mitenkä niitä kavennuksia saadaan aikaa ja mallineuleen olen ihan häpeämättä pihistänyt Tudoralta (tästähän piti tulla setti). Että onko tässä nyt niin paljon omaa mutta olen kuitenkin aika ylpeä siitä että sain kavennukset siistin näköiseksi.
Malli: perusmalli/oma, mallineuleen ja läpän hain täältä (Tudora, Knitty Winter 2007)
Lanka: Garnstudio Drops Angora Tweed (43gr)
Feelis: Ihan kiva kunhan vaan tottuu. Tuntu siltä että koko otsa on paljas ja korvat ihan peittämättä. Tälle ei taida tuulisina päivinä olla käyttöä

2 kommenttia:

LenaL kirjoitti...

Så snyggt det är! Varm och gott i vintervädret också, kan jag tänka!

Ha det så jättegott!

Hanne kirjoitti...

Tack Lena för dinna snälla ord. Varmt och gott är ledordet. Vantarna kom dock inte med på bild för de var på tork efter gårdagens utflykt i pulkabacken. Lite stolt är jag för mössan har jag hitta på själv (med lite inspiration från andra mönster vad gäller avmaskningarna), fast flätmönstret och knappflärpen har jag lånat från Tudora (tanken var att det skulle bli ett kit).