perjantai 29. toukokuuta 2009

Lankahamsteri, minäkö???

Pitkästä aikaa taas tangenttipöydän ääressä. Tässä on keritty tehdä pieni lomamatka Kreetaan. Vietimme viikon Platanias-alueella. Tosi kiva viikko olikin olin tosin luullut että saisin enemmän neulottua kun sain. Olin ihan varma siitä että Sacre du Printemps sukat valmistuisi ja otin varmuuden vuoksi toiset sukkalangat ja mallin varalta mukaan. Mutta ei sitä sukkaa monta senttiä sillä reissulla kehittynyt. Mutta aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja oli noin 25 astetta lämmintä. Ihan kiva reissu kotiin tultua sain tiistaina töistä lopputilit ja keskiviikkona pikkusisko sairastui vesirokkoon.

Se siitä, näin eilen netistä että DROPS Garnstuidiolla on 40% alennus koko toukokuun. Ei muuta kun kiireen vilkaan lankakauppaan ja katsoa mitä siellä oli jäljellä. Sain kaksi kiloa kasaan ja toissapäivänä löysin kirpparistra 450gr puuvilla/viskoosi lankaa ainoastaan 5 kr/kerä. Ne oli pakko korjata talteen ne ovat jo puikolla ja niistä tulee Raglan Leaf T-shirt tuntuu olevan aika nopsa neule että on toivoa että se valmistuu niin että sitä voisi tänä kesänä käyttää ja nyt kun sitä on työtön niin sitä aikaa neulomiseen ehkä löytyy hieman enemmän.

3 kommenttia:

LenaL kirjoitti...

Sicken härlig strandbild! Har ni varit på Kreta nu? "Kreetan" låter så i alla fall.

Jättesnygga sockar, vilken härlig färg. Det gula ser ut att bli nåt läckert också, en sjal?

Ha det så jättegott!

Hanne kirjoitti...

Hei Lena

Du börjar bli riktigt haj på finska;-) visst var det Kreta vi var på, en riktig kanonvecka fast det blev inte så mycket stickat som jag hade tänkt mig. Det beigeaktiga är ett riktigt fynd! Hittade garnet (bomull/viskos-blandning) på loppis för 5 kr/nystanet. Det ska bli en Raglan Leaf T-shirt förhoppningsvis något mer snabbstickad än Yosemite...

LenaL kirjoitti...

Så roligt att ni hade det skönt!

Vad min finska anbelangar har du nu nog sett merparten av mitt register. Trots 20-årigt umgänge med finska vänner (Soile o Kauko i Munskänkarna) har jag inte lyckats lära mej mer än kippis (stavningen helt säkert rakt åt skogen).

Ha det så jättegott!